Ennen oli ennen

Aika kultaa muistot. Ennen oli paremmin. Tätähän se monesti nostalgisoivan aikuisen mielessä on. Silti, kaikki eivät pidä menneisyyden tenhosta. Ovatko tällaiset ihmiset siis nykyisyyden puolella? Kenties, tavallaan.

Huomasin taannoin, että Suomi sai Euroopan neuvostolta huomautuksen sosiaaliturvan liian alhaisesta tasosta. Tarkastelussa verrattiin muun muassa toimeentulotuen, sairauspäivärahan ja työmarkkinatuen tasoa suhteessa suomalaisten keskituloon. Liian alhainen sosiaaliturvan taso määritetään siis sen mukaan mitkä ovat keskimääräiset tulot yhteiskunnassa.

Tämä kuulostaa ihan järkevältä, sillä sosiaaliturvan varassa elävät toimivat samassa yhteiskunnassa keskituloisten kanssa. Tavarat ja palvelut maksavat saman verran kaikille ryhmille. Tästä varsin järkevästä logiikasta huolimatta, olen huomannut että osa ihmisistä ei tykkää käyttää tällaista vertailua.

Monet nykyköyhien mollaajat väittävät etteivät nykyiset vähävaraiset ihmiset edes ole vähävaraisia. Tämän väitteen perusteeksi he eivät hae vertailukohtaa nykyhetkestä, vaan menneisyydestä. Muun muassa Tuomas Enbuske on kunnostautunut monesti tällaisen vertailutavan käytössä. Iltalehden kolumnissaan Enbuske heittää esimerkiksi seuraavanlaisen tarinan: ”Kun lehti tekee jutun vihaisesta mummosta, joka ei saa leikkausta, tällaista leikkausta ei olisi 80-luvulla ollut olemassakaan. Silloin mummo olisi kuollut, eikä täällä marisemassa.”

Tämä hänen mielestään kertoo että hyvinvointivaltiota ei olla ajamassa alas, koska nyt on olemassa sellaisia leikkauksia mitä ei 80-luvulla ollut lainkaan… joten nyt on paremmin, vaikka ei tätä nyt olemassa olevaa leikkausta toki mummo saanutkaan, mutta että kuitenkin.

Näitä ennen ei ollut kaikilla edes kenkiä jaloissa -vertauksia heittelevät käyttävät menneisyyttä mielellään vertailukohtana. Kahdesta syystä:

1. menneisyydessä ei monia nykyaikaisia asioita ollut vielä keksittykään

2. menneisyydessä monet asiat olivat huonommin kuin nykyisyydessä

Tällaisessa vertaamisessa on kuitenkin omat ongelmansa. Esimerkiksi menneisyydessä keksimätön lääketieteellinen leikkaus ei voinut olla siinä ajassa keskustelun aiheena vertailtaessa eri yhteiskuntaluokkien terveyseroja, sillä leikkausta ei tosiaan ollut keksitty. Nyt kun moinen leikkaus on olemassa, on perin järkevää että käydään edes vähintään keskustelua siitä, kenelle kuuluu oikeus leikkaukseen. Sitä paitsi menneisyydessä leikkausta ei saanut kukaan, koska sitä ei ollut, kun taas nykyisyydessä sen saa, jos on rahaa. Vinha ero.

Köyhyys on siis suhteellinen käsite. Se on erilaista eri aikakausina, sillä köyhät vertautuvat luonnollisimmin oman aikakautensa muihin ihmisiin. Se että joskus ei ollut edes kenkiä jalassa toimii huonona köyhyysvertauksena, jos matkataan aikaan jolloin elettiin luolissa, eikä kenkiäkään ollut vielä keksitty.

Entäpä sitten se, että monet asiat olivat menneisyydessä huonommin kuin nykyisyydessä? Näin on. Silti, tai juuri siksi, on erittäin outoa että nykyisyydestä tai tulevaisuudesta halutaan tällä perusteella tehdä menneisyyden kaltainen, huonompi. Eli jos esimerkiksi menneisyydessä ei ollut ilmaista kouluruokaa ja sittemmin sellainen mentiin keksimään, niin siitä pitää kyllä äkkiä päästä eroon, koska ei menneisyydessäkään ollut moista herkkua? Että nykyisyys tai tulevaisuus pitää saada jostain syystä huonompaan jamaan, ei parempaan?

Luulisi että juuri monet hienot lääketieteelliset leikkaukset, sosiaaliturvat ja kouluruoat on kehitelty aikanaan juuri sen vuoksi, että ne tuovat ihmisille paremman elämän, paremmat lähtökohdat, tasa-arvoisemman elämän. Mutta nyt niistä on päästävä eroon koska ei 60-luvulla kellään ollut kännykkää ja nyt on melkein kaikilla?

Kummallinen logiikka.

No, en minä toki ihan noin tyhmä ole. Kyllä minä sen logiikan ytimen tiedän. Menneisyyteen vertaaminen, esimerkiksi juuri köyhyyden osalta, perustuu siihen, että siinä tapauksessa vähävaraisilta sopii leikata heidän toimeentuloaan loputtomiin asti ja toimenpiteellä on menneisyysvertauksen myötä mukamas reilu peruste. Aina löytyy menneisyydestä ”vielä köyhempää”, kunhan tarpeeksi kauas matkustaa. Menneisyys on siis yhteiskunnallisten huononnusten perusteautomaatti.

Nykyisyyteen verrattuna reilua perustetta on paljon hankalampi löytää, sillä vaikka meillä nykyään on varallisuutta paljon enemmän kuin joskus muinoin, se on jakaantunut yhä epätasaisemmin, niin maailmalla kuin Suomessakin. Yhä suurempi osa kaikesta varallisuudesta on siirtynyt viime vuosikymmeninä yhä pienemmän vähemmistön haltuun, ja tämä on ollut tietoista politiikkaa. Tästä ei kuitenkaan haluta puhua, sillä kaikilla on kännykkä ja mikroaaltouuni, eikä menneisyyden lepraista rääsyläisköyhälistöä näy missään.

Samaa menneisyysvertausta käytetään tällä hetkellä aktiivisesti myös opiskelijoihin. Pitäisi saada opintotukea leikattua ja pitäisi saada tälle toimenpiteelle hyvä peruste… hmm… menneisyys! Ei ollut muinoin moista tukea lainkaan, pelkkää lainaa vain. Tosin samalla ehkä unohtuu, että silloin menneisyydessä saattoi työtilannekin olla sellainen, että opiskellut ihminen käytännössä valitsi minne töihin meni ja osa haettiin hommiin jo koulunpenkiltä. Sitten oltiinkin siinä samassa työpaikassa eläkkeeseen asti, ellei huvittanut vaihtaa. Ja saattoi toki olla menneisyydessä silläkin lailla, että koettiin opiskelun olevan mahdollista vain rikkaalle eliitille, ja siksipä olikin tärkeää saada myös köyhemmän väestönosan koulutuksellinen potentiaali yhteiskunnan käyttöön, joten laitettiin opintotuki- ja sosiaaliturva-asiat vähän paremmalle tolalle, jotta täällä pärjäisi muullakin kuin syntymätsägällä. Ajateltiin että rakennetaan parempaa ja tasa-arvoista tulevaisuutta, eikä huonompaa ja eriarvoista.

Ja kannattaapa siitä menneisyydestä muistaa sellainenkin juttu, että eurooppalaisten yhteiskuntien kehittyminen nykyisen kaltaisiksi ei perustunut mihinkään varakkaiden ihmisten humaaniuteen ja hyväntahtoisuuteen. Toinen maailmansota oli juurisyiltään myös taloussota. Saksan hävittyä sodan, ymmärsivät voittajavaltiot, että jos Saksa joutuisi oikeasti maksamaan sille langetetut sotakorvaukset, se ajautuisi uudestaan talousongelmiin, tolkuttomaan köyhyyteen ja leikkauspolitiikan valtaan. Ja juuri tällaiset yhteiskunnalliset tilanteet, köyhyys ja epätasa-arvo, mahdollistivat ilmapiirin joka lopulta jalostui natsismiksi ja sodaksi. Terve, tasa-arvoinen yhteiskunta pystyy luonnostaan vastustamaan ääriajattelua ja ääriliikkeitä, ja parhaimmillaan myös sotaa.